Toisen puoliajan maalijuhlat

Torstaina 5.7.2012 aurinko helli Sauvosaaren urheilupuistoon saapunutta yleisöä. Viheriöllä kohtasivat kakkosen pohjoislohkon ottelussa PS Kemi ja HauPa Haukiputaalta.

Auringon lisäksi yleisöä helli kotijoukkue. Ottelun ensi minuuteista lähtien kentällä nähtiin vain yksi joukkue. PS Kemi oli läpi ottelun liikkeellä paremmalla jalalla. Liikkuminen oli vierailijoita parempaa ja pallo liikkui pelaajien tapaan mallikkaasti. Ottelussa pelitempo oli punapaitaisella kotijoukkueella hyvä.

Kotijoukkueen selkeästä hallinnasta huolimatta maalipaikat olivat ensimmäisellä puoliajalla tiukassa Daniel Stevens onnistui kuitenkin puskemaan isännät 1 – 0 johtoon ottelun 19. minuutilla. Tilaisuuksista huolimatta kotijoukkue ei onnistunut hyödyntämään useampaa maalipaikkaa ensimmäisellä puoliajalla, vaan tauolle marssittiin niukissa 1 – 0 lukemissa.

Toisella puoliajalla maalihanat aukesivat. Ensin Stevens niittasi päällään illan toisen osumansa takatolpalta, kun ottelua oli pelattu 58. minuuttia. Seuraavaksi ottelun 66. minuutilla Christian Eissele tuli vaihdosta kentälle Tommy Torvikosken nilkuttaessa kentään laidalle. Kaksi minuuttia ja kaksi kosketusta myöhemmin pallo oli jo Eisselen toimesta maalissa. Kotijoukkue johti 3 – 0, kun ottelua oli pelattu 68. minuuttia. Viimeistään tässä vaiheessa Haukiputaan selkärangan seutuvilta kuului napsahdus. Jälleen kaksi minuuttia myöhemmin ja Eissele tekee tuhojaan, tai tehojaan. Teijo Kälkäjän antama kulma löytää Eisselen päänupin pisteen tietämiltä ja pallo maaliin. Tilanne 4 – 0, kun ottelua pelattu 70 minuuttia. Eissele ehti vielä viimeistellä hattutempun ottelun 84. minuutilla, kun Jerome Ogbuefi nosti alueelle tarkasti Stevensille, joka siirsi pelivälineen maalineteen Eisselelle, jolla oli helppo työ toimittaa pallo verkon perukoille.

Loppulukemat kotijoukkueelle 5 – 0, eikä missään vaiheessa ollut epäselvää kuka peliä vei. Haukipudas oli Kemissä todella aseeton. Vierailijat eivät saaneet peliänsä kulkemaan missään vaiheessa eivätkä he saaneet luotua tilanteita ja se näkyy myös tilannekoosteesta.

PS Kemi – HauPa, 5.7.2012, Sauvosaaren urheilupuisto, Kemi

Bonuksena hienon esityksen jälkeen vielä Juhani Himangan mietteitä pelistä.

PS Kemi – HauPa, 5.7.2012, otteluanalyysi

About these ads

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s