Kiivas kärkikamppailu Kuopiossa

Naisten kakkosessa selkeitä voittoja napsinut Visan Pallo yj. matkusti lauantaiksi Kuopion Rauhalahteen, jossa vastassa oli Pallokissat. Sarjan kärkikamppailuun lähdettiin mielenkiintoisista asetelmista kemiläisten johtaessa sarjaa kahden pisteen erolla kuopiolaisiin nähden. Joukkueet ovat olleet naisten kakkosen C-lohkossa omaa luokkaansa ja se näkyy sarjataulukossa. Kolmanteen sijaan on eroa jo lähes 10 pistettä.

Itse ottelu lähti liikkeelle tasaisena vääntönä. Kumpikin joukkue loi tilanteita, mutta mitään vaarallista ei saatu aikaiseksi, lieneekö syynä molempien joukkueiden pieni jännitys sarjan kahden kovimman kohtaamisessa vai mikä. Ottelun edetessä näytti siltä, että kevätkaudella suvereenisti pelejä hallinnut Visan Pallo yj. antoi hieman otetta Pallokissoille. Mitään selkeää otetta kummallakaan kuitenkaan ei ollut ja peli aaltoili päädystä toiseen. Kuopiolaiset esittivät vauhdikasta ja hyvää lyhytsyöttöpeliä läpi ottelun ja se oli vierailijalle selkeästi uusi kokemus tässä sarjassa.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Visa sai vaarattoman näköisen tilanteen aikaan kuopiolaispäädyssä. Sivurajan jälkeen pallo toimitettiin korkeassa kaaressa kotijoukkueen maalille, jossa kemiläisten kärjessä koko kauden tehokkaana häärinyt Hope Orieka oli päineen välissä. Pusku ruuhkasta ja peli oli lukemissa 0 – 1 aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. Kuopiolaiset saivat nopeasti kuitenkin takaa-ajovaihteen silmään ja onnistuivat painamaan pallon vierailijoiden päätyyn ja hankkimaan pari vaarallista kulmaa. Mitään valmista kuitenkaan ei saatu aikaiseksi ja tauolle lähdettiin vieraiden johtaessa ottelua.

Toinen puoliaika lähti liikkeelle Visan selkeässä hallinnassa. Puoliajalla omaan syöttöpeliin oli saatu ryhtiliike ja pallo liikkui ensimmäistä puoliaikaa paremmin. Hallinnan aikana tulleet tilanteet eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, vaan ratkaisut epäonnistuivat. Pallokissat saivat kokoajan pelistä parempaa otetta ja vyöryivät vaarallisesti vieraiden päätyyn luoden useita vaarallisia tilanteita.

Pelin 63. minuutilla kotijoukkueen hyökkäystyöskentely tuotti tulosta, kun keskialueen vapari jatkettiin rankkarialueen rajalta sisälle laatikkoon, jonne kotijoukkueesta oli ennättänyt Susanna Silvennoinen. Kemiläisten maalivahtina häärinyt Heidi Svärd oli piirun verran myöhässä ja peli tasoittui 1 – 1.

Vierailijat eivät tuntuneet saavan maalin jälkeen uutta vaihdetta silmään, ei sitten millään. Pallokissat vyöryivät kohti Visan maalia lukuisia kertoja. ottelun kääntyessä loppusuoralle kotijoukkueen painostus tuotti tulosta, kun Ella-Rosa Huusko pääsi puolittain läpi. Sijoitus vasempaan kulmaan ja kotijoukkue johtoon 2 – 1.

Loppua kohden kemiläisten peli ei ottanut tuulta purjeisiin. Pallo pysyi vahvasti kotijoukkueen kontrollissa ja vahva prässipeli esti vierailijoiden pelinrakentelua. Kuopiolaisten odottama vihellys tuli lopulta ja kotijoukkue nousi voittonsa ansiosta sarjakärkeen, kun kemiläiset jäivät odottamaan syksyllä pelattavaa revanssia.

Lopuksi vielä tilannekooste ottelusta:

Pallokissat, Kuopio – Visan Pallo yj, 30.7.2011, Kuopion Rauhalahti

Kemiläisten taival naisten kakkosen C-lohkossa jatkuu keskiviikkona 3.8.2011 Karihaarassa, kun vastaan rynnistää alppitähti Tanja Poutiaisen mukana RoPS, Rovaniemeltä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s