Piristysruiskeen tarpeessa

Viikonlopun kuvaukset on saatu leikeltyä ja tässä loput tavarasta esille. Sunnuntaina suuntana oli Tornio ja Pohjan Stadion, jossa vastakkain olivat TP47 ja Vasa IFK. Kakkosen C-lohkossa keskikasti on erityisen tasainen. Viiden pisteen sisällä majailee yhdeksän joukkuetta ja sunnuntain ottelun osapuolet kuuluvat juuri tuohon kastiin, joten tasaista vääntöä odotettavissa.

Alusta saakka kotijoukkue kuitenkin on askeleen jäljessä. Pelin hallinta on vaasalaisilla, eikä TP saa omaa peliään toimimaan. Ensimmäisen puoliajan tilanteet jäävät torniolaisilta vähiin, kun taas VIFK vyöryy useasti kohti punapaitojen maalia. Todellisia maalintekotilanteita ei vieraillakaan kuitenkaan liikaa ole. Ensimmäisen puoliajan lähestyessä loppuaan kotijoukkue joutuu muokkaamaan ryhmitystään, kun Jouni Talvensaari loukkaantuu. Pian tapahtuman jälkeen VIFK pääsee vyöryttämään TP:n päätyyn ja saa vaarallista painetta aikaan. Keskitys oikealta ja sinipaitojen kapteeni Jan Ahlvik löytyy oikealta paikalta takatolpalta. Torniolaisten maalissa häärinyt Harri Nykänen ei saa käsiään väliin, eikä puolustus saa pidettyä isokokoista Ahlvikia. Tilanteeksi 0 – 1, kun pelikello näyttää jo 45:ä minuuttia. Puoliajan päätteeksi vaasalaiset saavat vielä toisen maalipaikan, mutta tilanne puhalletaan paitsioksi, kun pallo on jo ehtinyt maaliin. Oliko se sitä, paha mennä sanomaan, kun kamera ei ehtinyt mukaan. Tauolle kuitenkin vaasalaisten maalin johdossa.

Toisella puoliajalla kotijoukkue saa jo hieman paremmin pelijuonesta kiinni, mutta mitään vaarallista se ei vaasalaispäädyssä tahdo saada aikaiseksi. Ville Himangan pari hyvää puskupaikkaa ja Juho Sassin yksi keskityspallo, joka on mennä maaliin, siinä tilanteet kokonaisuudessaan. Torniolaisten päädyssä vuorostaan pari vaarallista tilannetta, mm. kemiläisillekin tutun Dominic Plazan toimesta, joissa Nykänen oli hyvin mukana. Lisämaaleja ei ottelussa kuitenkaan nähty ja näin pisteet matkasivat vierasjoukkueen mukana Vaasaan. Kotijoukkue oli ottelussa täysin aseeton. Jos kärkikahinat kiinnostavat, niin punapaitojen peliesitykset kaipaavat piristystä. Väsymykseen ei ole varaa kauden loppuvaiheessa.

Tilannekoostetta Pohjan Stadionin katolta:

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Piristysruiskeen tarpeessa

  1. Hienoa työtä jälleen vaikka TP näytti todella munattomalta. Pohjanstadionin tuuli :)

  2. Kiitosta, kiitosta.

    TP:n peli ei todellakaan kummoista ollut. Mielestäni Ahonpään poissaolo näkyi keskustassa selvästi. Allu ei pystynyt rakentamaan peliä keskellä ja monesti syötöt viipyivät liian kauan. Pelasi enemmän itselle, kuin joukkueelle.

    Ja mitä Pohjan Stadionin tuuleen tulee, niin sehän tuo vain oman mausteensa koosteisiin :)

  3. Harkinnassa on B-poikien ykkösdivisioonaa. TP:n seuraava kotipeli VPS-j:tä vastaan vaan ei mahdu kalenteriin, joten jos kotiotteluiden aikatauluista tiedät tarkemmin, niin nakkaahan minullekkin tiedoksi sähköpostiin, joka löytyy sivun oikeasta reunasta. Kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s