Puusilmäily tekee paluun

Totta se on, usko pois! Puusilmämme faksailee jälleen. Pitkä talvi on takana ja ”oikeudenjakajamme” on tarttunut uudelleen kynään kohmeisin sormin ja ajatuksin. Ottakoon ajatuksenjuoksusta selvää ken jaksaa.Alasarjakausi alkanut jälleen

Kyllä huomasi heti ensimmäisestä sarjapelistä, että nyt on pisteitä jaossa. Vaikkakin pelataan suurelta yleisöltä piilossa, on tunnelataus kevään höntsien jälkeen huomattavasti suurempi. Ensimmäinen peli poikkesi hieman aikaisempien vuosien sarja-avauksista, sillä tässä pelattiin erittäin fiksusti ja kyttäillen, ainakin alussa. Aikaisemmin on joutunut antamaan sen ensimmäisen kortin jo vartin kohdalla, kun on koohotettu kaverin päälle, kuin yleinen syyttäjä. Tänään pelattiin fiksusti siihen asti, että ensimmäisellä pelaajalla petti kunto. Kuntopohjan pettämisen jälkeen suu aukeaa, tullaan tilanteisiin myöhässä ja aletaan käyttämään käsiä muuhunkin kuin oman pelikaverin neuvomiseen.Selkein merkki sarjakauden alkamisesta on kuitenkin perinteinen erotuomarin testaaminen. Kokeeneet pelaajat tekevät otteluiden alussa pieniä jippoja ja katsovat miten tuomari reagoi. Toinen esimerkki on tilanteet, joissa testataan oikeudenjakajan rikelinjan kestävyyttä. Näissä tilanteissa huudetaan, jotta tuomari epävarmuuttaan viheltäisi, ehkä heikosti näkemänsä tilanteen omaksi hyväksi. Kolmas merkki on tilanteet joissa ei täysin tiedetä kummasta pallo meni yli. Varsinkin keskiviivan lähellä tapahtuneet fifty-fifty tilanteet, ovat suurimmassa osassa. Aivan sama kumminpäin ne menee, mutta sarjapisteistä pelattaessa alkaa näistäkin tuttu huutaminen ja se ainainen kitinä.

Kaikesta huutamisesta ja testaamisesta huolimatta treenikauden loppuminen on myös tuomarille hyvä asia, kun pääsee testaamaan itseään oikeissa peleissä. Näissä peleissä myös erotuomari pääsee/joutuu loistamaan. Yleisessä keskustelussa todetaan, että erotuomari on hyvä, jos hän on näkymätön. Mielestäni kuitenkin tuomariryhmän pitää tulla esille, kun sitä tarvitaan, kuten avustava erotuomari, tai neljäs erotuomari Barcelona-Chelsea pelissä Terryn potku tilanteessa. Tällainen potku ei kuulu futikseen, vaikka olisikin vain hipaisu, tai vastapuolen pelaaja ylireagoisi osumaan. Sama asia on myös mielestäni rankkarin viheltäminen pelissä tai punaisen kortin arvoinen sukitus. Erotuomarin on tultava näissä tilanteissa esiin ja loistettava, sillä eihän sellainen ole hyvä tuomari, joka ajattelee, että ei halua ratkaista peliä viheltämällä rankkarin. Samalla tavalla erotuomari ratkaisee pelin, kun hän jättää näkemänsä viheltämättä.

Huonoin selitys on, että en nähnyt, vaikka  oikea selitys olisi, että multa puuttuu selkäranka.

Lopuksi vielä onnea kaikille jalkapallon osapuolille kauteen.

Nuin tai näin mutta vihellän jos näen.

Terveisin

Sokeainliiton asiamies (kuten katsomosta minua kutsuttiin, tosin hymyssäsuin ennen peliä)
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s