Raskas viikonloppu takana

Merilappi United on seurana vienyt läpi hienon kauden. Nuorissa tytöissä on tullut piirinmestaruus, naiset olivat hilkulla nousta liigaan ja B-tytöt sijoittuivat SM-sarjassa toiseksi. Kukapa olisi uskonut tätä seurasta, joka perustettiin virallisesti vuosi sitten, tai jonka B-tytöt viime kauden päätteeksi nousivat SM-sarjaan ja jonka naisjoukkue pääsi Ykköseen ”takaportin” kautta. Onnittelut koko seuralle ovat paikallaan.

Kaudesta jäi kuitenkin karvas maku suuhun monelle tytölle, sillä kova työ jäi vaille kirkkaimpia palkintoja. Lauantaina 13.10. liigapaikka luisui käsistä yhden maalin erolla ja sunnuntaina 14.10. SM-kulta huuhtoutui samaisella erolla jättäen kaulaan ripusettavaksi ”vain” hopeisen mitalin.

Jyväskylässä pelatussa SM-finaalissa kohtasivat Kuopion Pallokissat ja Merilappi United. Kummallakin joukkueella oli liikkeellä äänekkäät kannatusjoukot ja tunnelma kentänlaidalla oli huikea. Itse ottelu oli pitkälti Pallokissojen hallintaa. Mustapaidat onnistuivat luomaan enemmän tilanteita ja hallitsivat pallollista peliä Merilappia paremmin. Valkopaidat eivät kuitenkaan päästäneet kuopiolaisia helpolla ja ottelusta muodostui tasainen vääntö.

Ensimmäinen puoliaika oli maaliton ja toiselle puoliajalle lähdettiin kovalla taisteluilmeellä puolin ja toisin. Pallokissat onnistuivat ottelun 63:lla minuutilla maalinteossa ja näytti jo selkeältä voittajalta, sillä Merilappi Unitedilla oli ollut ottelussa selkeästi vaikeuksia saada palloa kuopiolaisten maalille. Ottelun 70. minuutti oli muuttamassa ottelun kulkua, kun Merilappi United onnistui maalinteossa…mutta päätuomari oli tilanteesta erimieltä ja hylkäsi syntyneen maalin. Lopputulokseksi jäi 1 – 0 Pallokissoille.

Tuomarin päätöksestä hylätä Merilapin tekemä maali voidaan olla varmasti montaa mieltä. Omasta mielestäni kyseessä oli selkeä ja karmea tuomarivirhe, joka ratkaisi ottelun lopputuloksen. Harmillista, että piirisarjatason tuomari ratkoo SM-kullan kohtalon. Tämä ei ole Merilappi Unitedin kanta asiaan, vaan oma henkilökohtainen näkemykseni. Pallokissat pelasivat finaalissaselkeästi parempaa peliä ja ansaitsevat kultansa, mutta harmillinen tuomarivirhe jätti finaalista karvaan maun myös katsomon puolelle.

B-tyttöjen SM-finaali 14.10.2012 Pallokissat, Kuopio – Merilappi United, 1 – 1 tasoitus?

Lopuksi vielä osoitus siitä, että Pallokissat olivat ottelussa tehokkaammalla pelipäällä ja saivat ansaitusti SM-kultaa.

B-tyttöjen SM-finaali Pallokissat, Kuopio – Merilappi United, 14.10.2012 Jyväskylässä

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s