GBK oli aseeton PS Kemiä vastaan

Sunnuntaina 24.8.2014 Sauvosaaren urheilupuistossa kohtasivat kakkosen ottelussa PS Kemi ja GBK. Isännät hallitsivat ottelutapahtumia mielin määrin eikä GBK päässyt hätyyttelemään kemiläisten maalia. Sateisen ensimmäisen puoliajan jälkeen kotijoukkue johti 2-0 ja tunnin pelin jälkeen tilanne oli jo 3-0. Tähän mennessä GBK oli saanut kemiläismaalille kolme kutakuinkin tilanteen tapaista, joten voitaneen sanoa, että johto oli ansaittu. Ottelun loppuhetkillä vierailijat pääsivät kaventamaan pisteeltä lukemiksi vielä 3-1, mutta sen lähemmäksi kokkolalaiset eivät päässeet. Voiton ja kolmen pisteen myötä PS Kemi jatkaa Kakkosen kärkipaikalla.

Pohjolan Sanomat: PS Kemi – GBK, 24.8.2014

Mainokset