PS Kemi sinnittelee kärkipaikalla

Lauantaina 8.8.2015 Sauvosaaren urheilupuiston takanurmelle astelivat Ykkösen otteluun PS Kemi ja VIFK. Kotijoukkue hallitsi pelitapahtumia läpi ottelun, mutta vierasjoukkue puolusti tiiviisti eikä päästänyt kärkijoukkuetta helpolla. Vierailijat siirtyivätkin kulman jälkitilanteesta 0-1 johtoon, kun kotijoukkue tuskaili omien kuvioidensa kanssa. Ennen taukoa PS Kemi kuitenkin tasoitti kulmasta ja tauolle lähdettiin 1-1 lukemissa. Toisella jaksolla vierailijat siirtyivät punakortin seurauksena entistä tiiviimpään puolustuspelaamiseen ja kotijoukkue takoi pitkään päätä seinään puolustuslinjan kanssa. Ottelun viime hetkillä PS Kemi nujersi vaasalaispuolustuksen ja siirtyi 2-1 johtoon joka piti loppuun asti. Kolmen sarjapisteen myötä PS Kemi kipusi jälleen Ykkösen kärkeen.

Pohjolan Sanomat: PS Kemi – VIFK, 8.8.2015

Advertisements