Monaco jatkaa kakkosen piikissä

Sunnuntaina 3.1.2016 Tervahallilla kohtasivat kakkosen ottelussa AS Monaco ja OsPa. Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti viimeistellen johto-osuman ensimmäisellä peliminuutilla. Toisen osuman jälkeen näytti jo vahvasti siltä, että kotijouukkue hoitaa ottelusta helposti pisteet, sillä vierailijat eivät olleet saaneet kunnon hyökkäyksiä aikaan. Toisin kuitenkin kävi. Vierailijat paransivat otteitaan pelin edetessä ja tauolle suunnattiin tasatilanteessa. Toisen jakson kotijoukkue aloitti ensimmäisen tapaan vahvasti, johto-osuma ensimmäisellä peliminuutilla. OsPa kuitenkin sinnitteli mukana ja meni jakson puolivälissä johtoon. Monaco pusersi kuitenkin pian rinnalle ja nopeasti vielä ohitse. Päädystä toiseen edenneessä ottelussa viimeisteltiin 11 maalia joiden jälkeen pisteet jaettiin sarjataulukossa piikkipaikkaa hallussaan pitäville kemiläisille.

Pohjolan Sanomat: AS Monaco – OsPa, 3.1.2016

Advertisements