FC Kemi vahvassa vireessä U21 Liigassa

Sunnuntaina 13.12.2015 Tervahallilla oli futsalin täyteinen päivä, kun Ilves FS, KaDy, SiFu ja FC Kemi mittelivät U21 Liigan pisteistä. Päivän toisessa ottelussa vastakkain asettuivat sarjajohtaja Ilves FS ja lohkojumbo KaDy. Tamperelaiset eivät jättäneet ottelussa sijaa arvailuille, vaan nappasivat selkeän voiton lukemin 10-0. Päivän kolmannessa kamppailussa FC Kemi isännöi Ilvestä. Kumpikin joukkue puolusti tiiviisti ja tarjosi…

Paikalliväännöstä pisteet Tervareille

Keskiviikkona 9.12.2015 Tervahallissa kohtasivat liigaottelussa paikallisvastustajat FC Kemi ja Tervarit. Tasaväkisessä ottelussa ei maaleilla juhlittu vaan kumpikin joukkue puolusti tiiviisti. Ensimmäisellä jaksolla ei maaleja nähty joten toiselle lähdettiin tasatilanteesta 0-0. Vierailijat onnistuivat murtamaan kuparisen ensin siirtyivätkin nopeasti kahden maalin johtoon. Kotijoukkue nosti maalien jälkeen tempoaan hieman, mutta ei saanut kurottua eroa umpeen. Pisteet paikallisväännöstä täten…

Sarjakärki nurin FC Kemin käsittelyssä

Lauantaina 28.11.2015 Futsal-Liigan ottelussa kohtasivat FC Kemi ja SoVo. Sarjakärki aloitti ottelun vahvasti ja siiryi johtoon kun ottelu oli ehtinyt vanheta vasta reilun minuutin. Kotijoukkue oli kuitenkin ottelussa hyvin mukana ja haastoi vierailijat tasaiseen kamppailuun. tauolle siirryttiin vieraiden johtaessa 1-2. Toisella jaksolla nähtiin vauhdikasta peliä jossa mentiin välillä hurjalla vauhdilla päästä päähän. Jakson ainoasta maalista…

Kemi taisteli loppuun asti

Sunnuntaina 15.11.2015 Tervahallin matolle marssivat liigaotteluun FC Kemi ja Sievi. Kotijokkue aloitti ottelun terävästi luoden hyvää painetta SiFun maalille, mutta maaliin asti pelivälinettä ei saatu. Ensimmäisestä maalista vastasikin vierasjoukkue, mutta tauolle siirryttiin tasalukemissa. Sievi nousi toisamiseen johtoon, nopeatempoisessa ja välistä kuumassakin pelissä, kun puolet toisesta jaksosta oli pelattu. Kotijoukkueella oli useita hyviä maalipaikkoja tämän jälkeen,…

FC Kemi kaatoi GFT:n

Lauantaina 14.11.2015 Tervahallilla kohtasivat liigaottelussa FC Kemi ja GFT. Kotijoukkue puolusti tiiviisti eivätkä vierailijat saaneet juurikaan vaarallisia paikkoja pallohallinnasta huolimatta. Ensimmäisen jakson loppupuolella kotijoukkue onnistui maalinteossa ja siirtyi tauolle johtoasemassa. Toisella jaksolla vierailijat pääsivät nousemaan rinnalle, mutta kotijoukkue rokotti uudemman kerran heti seuraavasta tilanteesta. Kuumassa kamppailussa ei vieraiden painostuksesta huolimatta nähty enää lisämaaleja, joten täydet…

FC Kemi taipui KaDylle toistamiseen

Sunnuntaina 8.11.2015 Tervahallissa kohtasivat liigaottelussa FC Kemi ja KaDy. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran viikkoa aiemmin Jyväskylässä, jossa KaDy oli 3-0 lukemin parempi. Kemiläiset lähtivät hakemaan nopeaa revanssia Dynamosta. Ensimmäisen jakson jälkeen odotukset olivat korkealla, kun kotijoukkue johti ottelua 2-0 ja oli välttynyt suuremmilta virheiltä. Toisella jaksolla rutinoitunut KaDy tuli kuitenkin vängällä rinnalle ja vei ottelun…

FC Kemi aloittanut liigataipaleensa mallikkaasti

Sunnuntaina 11.10.2015 Kemin Tervahallin areenalle marssivat Futsal-Liigan koitokseen FC Kemi ja Riemu. Kotijoukkue oli edellisenä päivänä kaatanut Ruutupaidat ja vierailijoille ottelu oli kauden ensimmäinen. Riemu aloitti tasaisessa ottelussa maalinteon, mutta tauolle siirryttiin kotijoukkueen 2-1 johdossa. Toinen jakso tarjosi myös vauhdikkaan ja fyysisen väännön ensimmäisen tapaan. Kumpainenkin joukkue onnistui tuplaamaan maalimääränsä toisella jaksolla ja täten ottelusta…

FC Kemi jäi KajHan jalkoihin

Sunnuntaina 6.9.2015 Paavonkarin urheilukentällä kohtasivat kolmosen ottelussa sateisessa kelissä FC Kemi ja KajHa. Vierasjoukkue oli alusta saakka ottelussa paremmalla jalalla liikenteessä. Kotijoukkueen peli oli tahmeaa eikä valkopaidat päässeet oikein missään vaiheessa kunnolla mukaan peliin. Kajaanilaiset sen sijaan loivat useita vaarallisia maalipaikkoja kemiläisten maalille. Vierailijat onnistuivat ensimmäisellä puoliajalla venyttämään maaliverkkoa kolmesti, mutta tauolle suunnattiin 0-2 lukemissa.…